lauantai 9. helmikuuta 2019

Talvipäivänä suunnittelua


Talvipäivien iloihin kuuluu ehdottomasti puutarhan suunnittelu. Ja kauniin valkoisen maiseman kuvaaminen. Iltapalaksikin on hyvä väkertää piirakka oman puutarhan antimista, vai mitä?



Puutarhan suunnittelu on oikeasti todella kivaa puuhaa, itse en ikinä antaisi sitä iloa omasta pihasta kenellekään muulle! Onhan ne oikein puutarha suunnittelijoiden suunnittelemat pihat sangen näyttäviä, mutta kaikki suunnitteleminen on aina ollut se oma juttu, eikä siitä ilosta malta luopua. Ei sitten millään! Taloa kun rakennettiin, joka suunnasta koitettiin tuputtaa sisustussuunnittelijoita, mutta siinähän se paras osuus olisi mennyt ihan hukkaan. Eihän sitä muuten olisi jäänyt itselle mitään tekemistä, minä kun olin pienen vauvan kanssa pääasiassa kotona rakentamisen ajan.


Hedelmätarhan muotohan nyt on jo valmiina, mutta paljasta multaa löytyy vielä enemmän kuin tarpeeksi. Valinnan vaikeus iskee kasvivalinnoissa ja millään ei malttaisi "tuhlata" sitä alaa pelkille koristekasveille. Siitä huolimatta haluan niitä kuitenkin ihan runsaasti jo pölyttäjien takia! Vielä pitäisi valita perhoskasveista omaan makuun sopivimmat hedelmäkujalle. Sitten sielläkin alkaisi olla jo täyttä.

Piirrokseen en laittanut ollenkaan lumen alta löytyviä ahomansikan maton alkuja. Ne ehtivät levitä jo ihan kivasti pienistä taimen aluista. Toivon kovasti, että pärjäisivät itse taistelussa rikkakasveja vastaan, mutta aika näyttää miten käy. Kauankohan menee, että punaiset ja valkoiset versiot pääsevät toistensa luo ja sekoittuvat keskenään. Innolla odotan sitä sadonkorjuun helppoutta, kun näin pääsee käymään (ja tämän saa lukea sarkastisesti, jos joku ei sattunut sitä huomaamaan). Ehkä niistäkin näkee päälle päin jotenkin eron, aivan kuin puutarhamansikoista? Sepä nähdään sitten myöhemmin. Mutta onhan se ihanaa, kun niinkin suloinen hyvin maan peittävä vihreä matto on hyötykasvi! Eiköhän näistäkin rönsyistä ole tulevaisuudessa ihan riesaksi asti. Jokohan tämän vuoden puolella niitäkin saa laittaa jo jakoon?


Tähän karkeaan hedelmäkujan suunnitelmaan nyt lähinnä tuli lisäyksenä kuvan siemen hankinnat ja niistäkin vain koristekasvit, vaikka toki orvokkeja ja punahattua on tarkoitus joskus hyödyntääkin. Edelliset punahatut lähtivät pieninä taimina innokkaan rikkojen nyppijän mukana kompostiin. Ukkokulta se oli kovin pahoillaan, mutta onneksi ei ollut kalliit siemenet! Väittäisin olevani kuitenkin erittäin onnekas, kun ylipäätään mies osallistuu mielellään tuohonkin puuhaan! Siinä ei paljoa pieni kasa taimia harmita.



Myös uuden aluevaltauksen suomaa tilaa on suunniteltu ja näillä näkymin puolet metsästä jää metsäksi ainakin muutamiksi vuosiksi. Pieni peltopläntti myös saa olla peltona, mutta sen reunat tullaan aitaamaan muutaman vuoden sisään hiljalleen erilaisilla aitataimilla. Osan voisi jopa koittaa tuottaa itse! Aitaan olen valinnut tässä vaiheessa jo marjatuomipihlajan, hunajamarjan ja marja-aronian, sekä mietinnässä myös syreeni pienelle alalle. Onhan sekin hyötykasvi ja kaunis sellainen onkin!

Chili 'Smooth White' 

Ensimmäinen chilin alku putkahti tänään mullasta esiin! Esikasvatukset aloitin kyllä vähän turhan myöhään, mutta ei olla kuitenkaan liian myöhässä. Kohta saakin jo kylvää tomaatit seuraksi. Pian sen jälkeen kaiken muun, sieltä se kevät kohta jo kolkuttaa oveen ja yhtäkkiä onkin kesä!

Menneenä kesänä valmistunut roskiskatos