perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kettupipo


Ohje: Itse suunniteltu
Lanka: Drops Cotton Merino
Puikot: 3,5

Neulonta ryhmissä olen ihaillut monia kettu aiheisia sukkia, pipoja, lapasia ja huiveja. Haaveillut osaavani itsekin tehdä niin hienoja asusteita lapsille. No sittenhän kaupassa taannoin sattui silmiini juuri oikean sävyistä Drops Cotton Merino lankaa ja sitä oli pakko napata pari kerää ostoskärryyn! Eipä aikaakaan kun lanka pääsi puikoille. Kokeilun ja erehdyksen kautta päästiin vihdoin haluttuun lopputulokseen myssyn mallissa. Korvat hyvin suojaava malli oli tietysti suunnitelmana ja mallia katsoin omasta ommellun neliöpipon kaavasta. Muutamaan kertaan sai purkaa, mutta lopputulos toivottavasti palkitsee.

Silmukointi tuotti hieman päänvaivaa, mutta harjoitus auttaa tässäkin asiassa. Ihan priimaa ei vielä jälki ole, mutta toiseksi silmukointityöksi aivan kelvollinen kuitenkin. Aiemmin olen silmukointia kokeillut parin sydämen verran ja tässä olikin siihen nähden melkoinen työmaa! Älyttömän hidasta puuhaa. Nenää en halunnut silmukointina toteuttaa, vaan virkkasin pienen ympyrän ja kiinnitin sopivaan kohtaan.

Tämä pipo pääsee lämmittämään elokuussa syntyvän kuopuksen päätä. Hetki saadaan vielä odotella ennen kuin päästään pipoa koittamaan. Sitten vasta nähdään onnistuiko malli hyvin, ainakin se näyttää lupaavalta, kun vertaa ommeltuun versioon! :)