sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Hedelmäkuja


Aloitimme viimein projektin hedelmäkuja. Pään sisällä näkyy hämyinen isojen puiden varjostama kuja, jossa kasvaa rehevästi kaikkea muuta kuin nurmikko. Puiden kasvuun menee pitkä aika, mutta odotus tullaan palkitsemaan ihan varmasti! Innolla odotan jo ensimmäistä satoa puista, vaikkei sitä ihan hetkeen olekaan luvassa.


Tällä hetkellä hedelmäkujalla kasvaa omenapuu 'Pirja', päärynäpuu 'Siska' (oikealta nimeltaan 'Tsizhovskaja', mutta löydettyäni tuon lempinimen, tulen käyttämään sitä jatkossakin), japaninruusukvitteneitä, suklaakirsikkapensaita kaksi, euroopanpähkinäpensaita myöskin kaksi ja muutama valkoinen mansikka.

Puiden ja pensaiden luokse laitetaan askelmat ja multa peittyy toivottavasti kasveilla. Pääosin suunnitelmana on täyttää kuja hyötykasveilla, mutta varmasti muutama koristekasvikin eksyy joukkoon. Keskelle tulee happamassa maassa viihtyviä kasveja, ainakin pensasmustikkaa, mesimarjaa/jalomaarainta ja ehkä puolukkaakin. Aika näyttää mitä kasvivalintoja tehdään, mutta kolme pensasmustikkaa odottaa siirtämistä ja pari lisääkin olisi mukava tuohon penkkiin laittaa.


Hankintalistalla reunoille on vielä puita ja pensaita iso liuta ja puutarhoilla pitäisi päästä käymään. Kasvihuone ja lavat vaatisivat kuitenkin paljon aikaa ja pitänee vähän lykätä kujan valmistumista. Uusien lavojen valmistumisella alkaa olla jo kiire ja alkaa näyttää vähän epätoivoiselta. Onneksi kuitenkin miehellä on nyt viikon loma ja saadaan varmasti paljon aikaan siinäkin ajassa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti