sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Suuntana omavaraisuus, säästövinkit


Kuukauden ensimmäinen maanantai on jälleen koittanut ja nyt on jatkoa luvassa omavaraisteluun liittyvien suunnitelmien etenemisestä ja säästämisestä. Muiden bloggaajien teksteihin linkit löydät tämän tekstin lopusta.

Kylvöt eivät ole kovin häävisti edenneet. Paprikat ovat itäneet jostain syystä todella huonosti ja lisää pitäisi siis piakkoin kylvää. Kaikki muut vielä kylvämättä... Tai laitoin viikonloppuna kyllä herneitä ja salaattia tulemaan. Herneenversoihin käytän vanhoja ei niin hyvän lajikkeen siemeniä joita tuli ostettua joskus äärettömän halvalla useampi kilo. Salaatista ei kesäkeittiön valoisuudesta huolimatta tule vielä tässä vaiheessa kovin suurta, mutta pienetkin lehdet ovat aina tervetulleita. Viime vuonna kylvetyt sitruunat pitäisi siirtää omiin ruukkuihin. Kesäkeittiön chilit ja paprikat kaipaisivat kipeästi lannoitusta. Ei pääse hirveästi etenemisellä kehuskelemaan. Ehkäpä se tästä kuitenkin taas lähtee parempaan suuntaan. 

Sen sijaan heinälato saatiin ovia vaille valmiiksi, mikä on ihan positiivinen juttu. Kaneja on syntynyt pari poikueellista ja vielä suunnitelmana ainakin kolme poikuetta keväälle, syksymmällä ehkä pari lisäksi. Kääpiöaraucanan siitosmunia laitan loppukuusta hautomakoneeseen. Värimunijoita siis tulossa meille nyt ensimmäistä kertaa! Vielä tänä vuonna käytetään hautomakonetta, mutta tulevina vuosina saavat kanat hoitaa hautomiset itse. Ja varsin hautomaviettistä porukkaa meillä tuntuukin olevan.. Munia tulee todella kivasti tällä hetkellä ja vielä kaikki kanat eivät edes muni. Muutaman kanan meinasin myydä, mutta en ole saanut aikaiseksi laittaa myynti-ilmoitusta. Ja myyntiin ihan vain siksi, että haluan tuosta kääpiökana porukasta mahdollisimman kirjavan ja nyt siellä on 6 saman väristä kääpiökochin neitoa. Harmillisesti yhtään silver laced kanaa ei tullut, vaan kaikki olivat gold lacedeja ja kukot kaikki tietysti silver lacedeja. No mutta ehkä vielä joku päivä yritän saada tuota väriä uudelleen. Nyt vuoron saavat kuitenkin värimunijat.








Sitten päästäänkin siihen säästämiseen. Yksi asia, mitä olen jo pitkään toitottanut, on älyttömän iso säästö leipomalla itse leivät! Ja toki monet muutkin herkut tulee edullisemmaksi leipoa itse. Tai ainakin, jos verrataan Suomessa leivottuun eikä tuonti tavaraan. Vaikka luomujauhot toisinaan kalliilta tuntuvatkin, on niistä tehdyt leivät kuitenkin hyvin edullisia. Hyvänä esimerkkinä leipomani ruispalat. Neljän pellillisen, eli 40:n hyvinkin erikokoisen ruispalan kuivat aineet maksavat alle 4€. Sähkö ja vesi siihen vielä päälle, mutta niistä ei suurta summaa tule. Halpaa, varsinkin kun nämä palat eivät vehnää näe! Ja onhan ne nyt maultaankin ihan omaa luokkaansa. Samalla saa myös tuettua suomalaista luomutuotantoa, eikä tarvitse syödä ulkomaista viljaa, mitä aika suuressa osassa kaupan leivissä on. Ja nyt en puhu pienten leipomoiden leivistä.

Hapanjuurella leivottu pizzakin on sen verran hyvää, ettei ole tullut enää aikoihin ostettua sitä muualta missään muodossa. Joten voisi sanoa siinäkin tulevan säästöä melkoinen summa. Laskeskeltiin joskus, että yhden pizzan pohjaan kuluu rahaa noin 20 senttiä. Ja täytteistä riippuen sitten loput hinnasta, mutta huomattavasti halvempaa se on silti. Pakastepizzat nyt ei hirveitä maksa, mutta ainakin viljan ja täytteiden alkuperämaan saa valita kun itse tekee. Eihän näitä hapanjuurella leivottuja pizzoja toisaalta voi edes verrata pakastealtaasta löytyviin tuotteisiin. Säästöä tulee niihinkin verraten silti jonkin verran, riippuen toki täytteistä.








Omaan omavaraisteluun ei kuulu, eikä koskaan tule kuulumaankaan, viljojen kasvatus itse. Ostojauhoissa siis pysytään jatkossakin. Ja niitähän meillä kuluu. Mutta mieluummin ostan leivät ja pullat jauhoina, kuin kannan valmiina kaupasta kotiin. Siinä säästyy rutkasti myös muovia, joten säästö ei ole pelkästään rahallinen! Pakastan kaiken myös laadukkaissa muovirasioissa, joten turhaa muoviroskaa ei tule siinäkään suhteessa. Mutta eihän ne rasiat kovin ekologisia muuten ole, kun uutena niitä ostelee.. Sen sijaan rasioissa on hyvä puolensa makujen tarttumisessa, sitä ei tapahdu pakastimessa, vaikka kaikki ovatkin keskenään. Tillinkin monet neuvovat pakastamaan ties miten pakattuna, mutta kun kaikki on rasioissa, ei ole ollut tarvetta kikkailulle. 






Työmaa..



Seuraavana vinkkinä pidettäköön paikallisissa kirppisryhmissä säilykepurkkien kinuamista! Tämä taitaa olla omavaraistelijoille melko tuttua, mutta aloitteville vinkiksi, jos ei ole sattunut käymään mielessä. Säästö on huima, kun ei tarvitse ostaa kymmeniä purkkeja. Toki etikettien poisto osaa olla välillä hyvinkin työlästä.. Mutta se on vaivan arvoista. Itse pitäisikin alkaa pikkuhiljaa kinuamaan purkkien kansia, ne kun eivät kestä käytössä kovinkaan pitkään. Purkkeja löytyy nyt varmasti tulevaan säilöntään ihan riittävä määrä, mutta kansia saisi olla hieman enemmän.

Leikkuulautojen teko itse se vasta halvaksi tuleekin! Mies on tehnyt meille läjäpäin toinen toistaan hienompia puisia leikkuulautoja. Kaupassa vastaavat ovat melko tyyriitä, mutta itse tekemällä ne maksavat muutaman hassun euron. Toki tarvikkeitakin niiden teko vaatii. Ja kaikki eivät kovin halpoja ole, mutta käytetään niitä sentään muihinkin hommiin. Kaikkein hauskinta on ehkä se, että puulämmityksen ohella mies katselee klapeja sillä silmällä ja ottaa hienoimmat talteen. Ja niistä jos mistä hienoja leikkuulautoja onkin syntynyt! Tututkin ovat oman osansa leikkuulaudoista saaneet.

Huulirasva tulee myös hyvin edulliseksi tehdä itse. Ainakin helpolla ja varsin yksinkertaisella ohjeella. Pikkuisen mehiläisvahaa ja öljyä sekaisin ja se on siinä. Tällä saa oikeasti säästettyä pitkän pennin varsinkin näin talviaikaan, kun huulet rohtuvat herkästi ja huulirasvaa kuluu. Muusta kosmetiikan teosta ei minulla vielä ole kokemusta, mutta uskoisin saman pätevän myös moneen muuhunkin tuotteeseen.

Ja sitten sellainen mukasäästövinkki. Ompelu. Ompelemalla vaatteet itse tulee huomattavasti säästöä JOS verrataan hintoja eettiseen vaatetuotantoon. Ei niihin halpoihin kertakäyttö vaatteisiin, mitä isojen ketjujen rekit ovat pullollaan. Ja vielä enemmän säästöä tulee, kun ostaa vaatteensa kirppikseltä, mutta se ei ole meidän taloudessa pahemmin mahdollista. Hajusteille herkkänä siis säästö tulee itse ompelemalla ostetuista kankaista. Samaan kategoriaan kuuluu myös neulonta ja virkkaus. Tai ylipäänsä lähes kaikki käsityöt säästävät rahaa, jos verrataan eettisesti ja lähellä tuotettuihin tuotteisiin, eikä halpoihin epäeettisesti tuotettuihin vaihtoehtoihin. Mutta sehän nyt nykypäivänä taitaakin olla melko selvää suurimmalle osalle.

Mutta voi sillä ompelullakin oikeasti säästää, nimittäin silloin, kun korjaa vanhoja vaatteita. Lapsilla polvista kuluneet housut poikki ja uutta palasta väliin. Näin housut menevät myös huomattavasti pidempään käytössä, kun uusilla polvipalasilla saadaan lisäksi vähän ylimääräistä pituutta. Ja ainakin meidän lapset tykkäävät paikatuista jopa enemmän kuin uusista. Korjausompelu on todella hyödyllinen taito, eikä se välttämättä vaadi kuin neulan ja lankaa.







Mutta ei käsitöiden teko ole meillä vain säästämistä. Molemmat tykätään tehdä käsillä. Minä neulon, virkkaan, ompelen ja leivon. Mies värkkäilee puusta kaikenlaista tarpeellista. Se tekemisen ilo on yksi tärkeimmistä syistä. Onhan niitä tutkimuksiakin käsitöiden hyvistä vaikutuksista. Myös käsite taikinaterapia on melko tunnettu. Joten miksi ei tekisi itselleen palvelusta ja käyttäisi käsiään. Netistä löytyy hyvät ohjeet melkeinpä kaikkeen. Lisäksi kirjallisuutta löytyy aiheesta kuin aiheesta. Oma tavoitteeni on opetella vielä joskus punomaan pajusta koreja. Ja miksei muutakin. Monta muutakin asiaa haluaisin osata, mutta ihan kaikkeen ei taaperon kanssa riitä aika ja kärsivällisyys. Mutta onhan tässä vielä aikaa opetella..







Ihanaa alkanutta maaliskuuta, tuokoon se tullessaan iloa ja onnistumisia!
Käythän vielä lukaisemassa muidenkin kirjoitukset :)


Vyöhyke 1




Vyöhyke 2




Vyöhyke 3

Tsajut   -   Mummon kirja   -   Rakkautta ja maanantimia   -   Mikä itä   -   Caramellia   -  Majalevon pientila



Vyöhyke 4




Vyöhyke 5




Vyöhyke 7