maanantai 27. heinäkuuta 2020

Kesä 2020


Ihana, ihana kesä! Koitti se viimein pitkän "talven" jälkeen alkuun erittäin kuivana. Ja nyt ei paljoa sateettomia päiviä näy. Silti hedelmäkujalla on kuivaa! Tuntuu uskomattomalta, mutta uskottava se on kun hieman multaa kaivelee. No, ei onneksi joka kohdassa ole yhtä kuivaa kuin joissakin. Riippuu hyvin paljon siitä, miten aurinko pääsee paistamaan.


Sen voin kuitenkin kertoa, että tästä kesästä on nautittu täysillä! Keväällä raparperit pääsivät vihdoin kauan suunniteltuun lavaan kasvamaan ja siitäkös ne innostuivatkin. Hyvää uutta multaa syvälle asti, eikä vaan ainaisessa savimaassa kökötystä. Suuri työ tehtiin juurakoiden putsaamisessa kaikista niistä rikkakasveista. Kaikkein pahin oli juolavehnä. Se oli tunkeutunut paksujen juurakoiden läpi ihan tuosta noin vaan! Mutta melko hyvin saatiin puhdistettua, eikä rikkaa taida lavassa nyt pahemmin kasvaa. Juurakot myös jaettiin pienempiin palasiin, että saataisiin penkki suhteellisen tasaisesti täytettyä. Ja nyt se näyttää siltä, miltä olen pitkään haaveillut!

Keväällä saimme myös vihdoin aikaiseksi rakentaa muksuille heidän kauan kaipaamansa oman pienen lavatarhan. Siitä tuli niin suloinen ja on nyt ihanan rehevä! Uusi pussimulta tekee kyllä kasvulle ihmeitä, toivottavasti seuraavana kesänä onnistumme hyvin myös lannoituksessa. Se kun on aina vähän ongelmallista ollut saada kohdilleen..

Ja kevään rakennusprojektien esittely jatkuu.. Terassin muutos oli myös kauan odotettu, joskin täysin koristekasveille suunnattu. En halua syötäviä kasveja lähelle painekyllästettyä terassia. Terassi sai kaipaamaansa näkösuojaa ja samalla myös paljon kaivattua kodikkuutta. Vielä muutama köynnös pitäisi hankkia ja pari muutakin kasvia. Niiden kanssa ei pidetä kiirettä, voi olla vasta seuraavan kesän homma, jollei syksyn alennusmyynnit tee tehtäväänsä. Terassin ruukkupuutarhakin jäi varsin vaatimattomaksi jaksamisen puutteesta, mutta tykkään niistäkin vähistä ruusuista erityisen paljon! Mies haaveilee uutta pöytää terassille, vanha kun alkaa pahasti rapistumaan. Onnekseni suunnittelee itse tehtyä pöytää, joten uskoisin seuraavan olevan vähän kestävämpi tapaus.

Myös eläinten kanssa on tapahtunut paljon. Tipuja on haudottu kahteen otteeseen. Vielä olisi tarkoitus ainakin yksi koneellinen laittaa tulemaan, mutta toivottavasti myös toinenkin. Saa nähdä, miten löytyy siitosmunia!

Kaneja on syntynyt myöskin kahden poikueellisen verran monen vuoden tauon jälkeen! Viisi pikkuista tuhisee pesissä ja innolla odotetaan, että kasvaisivat syliteltävään vaiheeseen. Näitäkään ei olisi tullut ilman ihanaa kaveria, joka myi minulle kaksi naarasta astutettuna! ❤


Rikkakasvit tuottavat paljon työtä ja vievät tilaa harmillisen paljon hyödyllisemmiltä kasveilta. Sen takia meillä onkin monessa paikassa vanhat multapussit käännetty nurin ja laitettu peittämään paljasta maata rikkojen poiston jälkeen. Ja näin saavat ollakin vielä hyvin pitkään. Moni paikka tätä muoviviljelmää vielä kaipaisi, mutta aika ei aina anna myöten. Hiljaa hyvä tulee, kuten tavataan sanoa.. 


Ensimmäiset satonsa meillä antaa päärynät 'Lada' ja 'Siska', omenat 'Keltakaneli' ja 'Borgovskoje', sekä luumu 'Smedman'. Myös omenoista 'Pirja' ja 'Solnyshko' tekevät hedelmiä. Kirsikan kukinta oli keväällä aivan omaa luokkaansa ja kirsikoitakin tulee ennätyksellisen paljon!

Mansikoita on pakkasessa jo yli 30 litraa ja hilloakin alkaa olla kellarissa jo mukava määrä. Mansikan lisänä hilloissa on kirsikkaa, mustikkaa, aprikoosia, nektariinia ja ahomansikkaa. Suloisimman värinen hillo tuli valkoisista mansikoista ja pienestä määrästä kirsikoita! Harmillisesti purkissa se ei kovin hyvin erottunut muista hilloista.

Purkkeja olemme jälleen saaneet lähipiiriltä isot kasat ja uskoisin nyt näiden olemassa olevien riittävän hyvin tämän vuoden sadon säilömiseen. Joskaan sitä ei voi ihan varma olla, kun vanhat kannet ovat jo monet käyttökelvottomia. Eletään kuitenkin toivossa.