perjantai 30. maaliskuuta 2018

Lasitettu terassi


Olimme jo vuosia puhuneet lasitetusta terassista. Ajatuksena oli käyttää vanhojen ikkunoiden laseja leikattuna, mutta eiväthän ne helposti ehjinä pysyneet, vaikka leikkurissa ei vikaa ollutkaan. Jos olisimme tästä ominaisuudesta tienneet, olisi suunnitelmat muuttuneet aika radikaalisti ulkonäön suhteen. Mutta koska runko oli jo rakennettu, päädyimme ostamaan uudet lasit. Tosin yksi laseista on vanhoista ikkunoista onnistuneesti leikattu, joten voi kai senkin ajatella yhdenlaisena erävoittona.


Rakentaminen alkoi vanhan purkamisella. Ensin irroitimme kaiteet. Seuraavaksi lähti terassin laudoitus. Kaiteet ja painekyllästetyt lahjoitimme pois ja niistä päästiinkin nopeasti eroon.


Rungon pystyttämisessä ei kauaa mennyt, mutta koska ikkunoita ei nyt sitten ollutkaan valmiina, piti niitä parisen viikkoa odotella. Odotellessa saatiinkin ulkovuori paikoilleen. Ikkunoiden paikat tehtiin täysin valmiiksi ennen niiden saapumista, jotta ne sai vaan naputella nopeasti paikoilleen. Sekin oli aika vikkelästi ohi ja heti alkoi näyttää paljon valmiimmalta, vaikkei niitä sinänsä edes huomaa. 



Ikkunoiden asentamisen jälkeen päästiin laittamaan villat ja sisäpuolen paneelit paikoilleen. Molempiin päihin jätettiin tuuletusikkunoita varten aukot. Automaattiset avaajat on ostettu valmiiksi ja ne odottavat kesää paketeissaan. Toivoa sopii, että ne vielä löytyvät, kun niitä tarvitaan...


Sisälle rakennetaan istutusaltaat ikkunoiden eteen ja se lisää todella paljon kasvihuonetilaa. Ajatuksena on laittaa tulevana kesänä niihin pelkästään chilejä. Tietysti oleskelutila pienenee huomattavasti, mutta viidakkomainen tunnelma kyllä korvaa asian.

Nyt vain odotellaan lämpöisempiä kelejä, jotta päästäisiin maalaushommiin. Maalaamisen jälkeen pitää viimeistään olla päätettynä lattiamateriaali, mutta hyviä vaihtoehtoja on niin runsaasti, että päätös tulee olemaan melko vaikea. 

torstai 29. maaliskuuta 2018

Virkattu kukkaruukku


Ajatukseni oli alkuun myydä turhat akryylilangat, jotka olin ostanut ennen kuin ymmärsin materiaalien päälle mitään. Niitä olikin kertynyt runsaasti erilaisia. Sitten yhtenä päivänä se välähti.. Tekisin niistä kukkaruukun ensiksi virkkaamalla yhteen muutaman langan. Onhan ne minulle silloin aikanaan maksaneet sievoisen summan, niin paremman hyödyn saan niistä näin, kuin myymällä ne pilkkahintaan. Ja näin ne eivät päädy ainakaan säännölliseen pesuun päästämään mikromuovia vesistöihin.

No eihän siitä erityisen nätti tullut, mutta ajatuksena koko ajan olikin, että sen voi kalkkimaalilla sutaista, jos pahasti ottaa silmään. Hyvin kelpaa kuitenkin tarkoitukseensa. Sisälle tulee jätesäkki, eli multa ei pääse kosketuksiin lankojen kanssa. Eihän se multa taitaisi kovin hyvin pysyäkään sisällä ja ajan myötä voisi kasteluiden takia näyttää melko mielenkiintoiselta.


Alkuun virkkasin siis kaksi vähän paksumpaa lankaa yhteen. Näiden lankojen loputtua päädyin jatkamaan yhdellä ohuella ja kahdella vähän ohuemmalla kuin aloituksen langat. Tuloksena siis yhtä paksua "kudetta".

Virkkasin koko työn spiraalina aina silmukan taaemmasta lenkistä, sillä ajattelin, että tässä räsymaton tyylisessä väritkin tulisivat paremmin esille näin. Omasta mielestäni oli tähän työhön hyvä ratkaisu, vaikka yleensä en ole mikään suuri fani tälle pinnalle.



Vielä pitäisi muutama kerä käyttää samaan tarkoitukseen, eli toinen samanlainen, mutta kuitenkin ihan erilainen työnalla!


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Satoa vuodelta 2017 osa 1


Koska kesästä haaveilu ei vain millään lopu, ajattelin tehdä pienen koosteen viime vuonna kerätystä sadosta. Äärettömän onnellinen olen, että osan sato onnistui yli odotusten! Osa sen sijaan epäonnistui pahasti, mutta ei anneta sen lannistaa. Tulevana kautena on paljon uutta kokeiltavaa ja eiköhän sieltä taas niitä epäonnistumisiakin tule roppakaupalla. Kuitenkin suurinosa on onnistunut joka vuosi, vaikka aina on jotain uutta ollut matkassa. Se jaksaa innostaa aina seuraavaan kesään kokeilemaan uudelleen. 


Mansikoita on vieläkin pakastin pullollaan. Myös valkoisia saatiin varmaankin lähelle litra yhteensä. Ne olivatkin varsin hauskan makuisia ja puutarhasta tulee jatkossakin löytymään niille paikka! 


Kesäkurpitsat tekivät runsaan sadon ja niitä voi käyttää todella monipuolisesti. Kesällä panostamme niihin enemmän kuin avomaankurkkuihin, sillä meillä ainakin niistä saatiin huomattavasti enemmän satoa.

Itse tehty avomaankurkku-kesäkurpitsasalaatti oli aivan tajuttoman hyvää! Valitettavasti se herkku loppui jo kauan sitten. Tässäpä se suurin syy, miksi kesäkurpitsoja pitää tulevana kesänä saada huomattavasti enemmän. 


Herneitä syötiin litroittain ja pakkaseenkin saatiin pieni rasiallinen. Kaikki viisi olemme herneiden perään ja pahasti. Itse en niinkään välitä sokeriherneistä, mutta miehelle ne on ihan pakollinen asia kesässä. Satoahan niistä saa huomattavasti aiemmin kuin silpo- ja silpoydinherneistä. Ja myönnettäköön, ettei kiusausta pysty välttämään odotellessa.


Chilejä saatiin todella runsaasti, edellisiäkin oli vielä pakkasessa ja nyt on reilusti kellarissakin. Tänä kesänä olisikin tarkoitus kasvatella pääsääntöisesti kuivattavaksi, mutta myös kellariin lisää jonkin verran. Haaveena on saada eri värisiä chilijauheita purkit täyteen.

Paprikoita ei ollut kuin pari, mutta niistäkin saatiin ihan mukava sato.


Härkäpapuja saatiin nyt huomattavasti enemmän kuin edeltävänä kautena. Olemme aina pakastaneet pavut käyttövalmiina ja se onkin ollut todella kätevää. Maku ja terveellisyys korvaavat työn määrän, joka onkin melkoisen suuri ihan pienessäkin annoksessa. 

Tulevaa satoa odotamme innoissamme ja erittäin toiveikkaina. Emme lannistu ollenkaan, vaikka luvataankin kylmää kesää, kyllä sieltä jotain satoa tulee ihan varmasti :)

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kukkaloistoa kesältä 2017


Kesän kaipuu ottaa aina toisinaan vallan ja silloin on pakko palata edellisen kesän kuviin. Hyötykasvit ovat minulle se ykkösjuttu, mutta joitakin kukkiakin on kiva puutarhasta löytää. Muutama yksivuotinen on joka vuosi löytänyt tiensä puutarhalta meitä ilahduttamaan. 


Samettikukkia olen itsekin siemenestä kasvattanut torjumaan tuholaisia hyötypuutarhassa ja kehäkukkia terälehtien toivossa. Yllättävän runsaasti niitä saatiinkin kerättyä. Krassia kasvatin myös hyötytarkoituksessa siementen takia ja niistä tehtiin kapriksia pieni purkillinen. Isoköynnoskrassi oli varsin rehevää tapaus ja tulevana kesänä paikan valinta koitetaan tehdä paremmin, jotta saataisiin kaikki irti sen loistosta. 


Viime kesänä teimme vihdoin myös monivuotisille koristekasveille penkit etupihalle. Osakseen ne odottavat vielä täyttöä. Saimme paljon kukkia lähipiiristä ja joitakin ostettiin. Syksyllä piilottelimme muutamia kukkasipuleita multiin ja keväällä näemme mitä sieltä putkahtelee.


Lavatarhan rinteeseen laitoimme myös muutamia kukkia, mutta pääasiassa se on täytetty hyötykasveilla. Viereen on tulossa myös toinen rinne penkki, mutta se on varattuna pelkästään hyötykasveille. Tosin en mene takuuseen etteikö sinne saattaisi eksyä myös muutama koristekasvi...




perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lavatarhan ensimmäinen rakennusvuosi


Aloitimme rakentamaan unelmiemme hyötypuutarhaa vuonna 2015. Taustalla näkyvä rikkaruohokenttä valikoitui lavatarhan lopulliseksi paikaksi. Se lähti rakentumaan muutamasta lavasta ja mansikka lavoista. Talvihan oli tuolloin erittäin huono monivuotisille ja melkein kaikki mansikat menetettiin lavatarhan ensimmäisenä talvena.


Alkuun paikka oli tasainen ojaan viettävä nurmikenttä. Halusimme kuitenkin jotain ihan muuta ja tilasimme kaivurin tekemään pihaamme pienen rinteen. Näin ollen ylös jäi paikat mansikoille sekä tulevalle kasvihuoneelle, joka edelleenkin odottaa rakentamista... Varsinainen lavatarha jäi siis rinteen alapuolelle. Ennen rakennusprojektin alkua käytössä oli vielä väliaikaiset lavat etupihalla, mutta niistä olemme jo hankkiutuneet eroon.


Koska pihamme on täyttä savea, pohja tehtiin viettämään lievästi ojaan päin, kuten se oli aikaisemminkin. Saven päälle laitoimme suodatinkankaan ja vasta sen päälle kerroksen soraa. Ilman kangasta nuo sorat nimittäin olisivat hetken päästä saven sisällä. Kankaan päälle laitoimme myös muutaman salaojaputken varmistamaan salaojituksen onnistumista. Tähän mennessä on toiminut oikein hyvin!


Vain muutama lava saatiin ensimmäisenä vuonna tehtyä ja heti tiedettiin, että tässä se on, meidän unelmien puutarha! Siitä oli hyvä jatkaa seuraavana vuonna.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Taimikasvatusta ja suunnitelmia


Tänään taimihyllyt näyttävät tältä. Kasvu on vauhdikasta varsinkin chilien ja paprikoiden osalta, mutta näyttää ananaskirsikatkin jo varsin kivoilta. Ananaskirsikat, munakoisot ja muutaman tomaatinkin koulin tänään isompiin purkkeihin. Ilman uutta taimihyllyä olisimme jo pulassa. Kokosimme sen muutama päivä sitten ja päätimme jättää maalaamisen sille ajalle kun hylly on joutilaana. Nyt oli jo niin kova kiire saada se käyttöön! 


Suunnitelmat hyötypuutarhan suhteen ovat suuret, lavatarhalle tehdään pieni muutos ja haaveilemani hedelmäkujan rakentaminen saatetaan aloittaa tämän vuoden puolella. Todennäköisesti sen aloitus siirretään kuitenkin seuraavaan vuoteen, mutta ainahan voi haaveilla :) 


Etupihan laatoitusta jatketaan ja pikku puutarhurit saavat omat lavansa nurmikolle. Ajatuksena pitää ne siinä vain tämän kesän ja sen jälkeen levitellä niistä mullat nurmikon päälle, joka kaipaa hieman kohennusta.


Kylvin erilaisia salaatteja tiheästi, jotta saataisiin pikkuruisia lehtiä syötäväksi. Tänään laitoin lisää tulemaan ja myös pinaattia, paksoita sekä mangoldia. Tällä kertaa tosin väljemmin, kun näyttävät siltä, että voisivat kuitenkin kasvaa hieman suuremmiksi, mikäli eivät olisi niin tiheästi. Mikä olisikaan parempaa kuin tuoreet salaatit jo tässä vaiheessa vuotta omasta kasvatuksesta! Lisävalon kanssa varmaan paremmin onnistuisikin. En ole kuitenkaan lähtenyt sellaista hankkimaan, kun erkkerissä näyttää valo riittävän ilmankin näihin varsinaisiin taimikasvatuksiin.


Tomaateissa on todella monta meille aivan uutta lajiketta kokeilussa ja jännityksellä odotetaan miten niiden kasvatus onnistuu. Emme ole häävisti onnistuneet tomaatin kasvatuksessa aikaisemmin ja nyt kun tiedetään missä on mennyt eniten vikaan, ollaan varsin toiveikkaita tämän kauden suhteen. Unelma olisi saada pakastimeen valmiiksi sosetta, kokonaisia kirsikkatomaatteja ja kellariin ketsuppia omista tomaateista. Mutta ei auta kuin yrittää ja toivoa parasta :) 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Omavaraisuudesta


Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, olemme täysin omavaraisia chilien suhteen. Omavaraisuutta on monessa eri muodossa ja jopa leipien tekeminen itse tekee omalla tavallaan omavaraiseksi, vaikka jauhot joutuukin ostamaan. Vaaleat leivät olen jo vuosia leiponut itse ja ruisleipien teon aloitin reilu vuosi sitten. Muutamia vaaleita leipiä olen myös nyt lähiaikoina tehnyt juureen ja omaksi ihmetyksekseni ne ovat onnistuneet kohtalaisen hyvin. Myös pizzat ja pitaleivät teemme nykyään vain juureen. Maku on huomattavasti parempi kuin hiivalla tehtynä ja se vähentää samalla myös teollisen hiivan ostamista, eli omavaraisuutta sekin.


Teemme pakastimeen valmiiksi "eineksiä" ja syömme niitä aina silloin kun on kiire tai muuten vain laiskottaa. Sillä saamme halvempaa ruokaa toisinaan hyvinkin kiireiseen arkeen ja roskiskaan ei täyty pakkauksista. Leipäpussejakaan ei enää tarvitse kotiin kantaa. Niitä säästettiin todella iso määrä siltä ajalta kun emme vielä leiponeet kaikkia leipiä itse. Pusseja on jemmassa vieläkin todella paljon, eivätkä ne ihan heti lopu. Tästä näkee konkreettisesti miten paljon säästyy turhaa muovia, kun tekee leipänsä itse.

Pakastamisessa muovilta emme välty, mutta käytämme vain rasioita pakastukseen ja samat rasiat tulevat olemaan käytössä niin pitkään, että en näe siinä ongelmaa. Pusseja emme halua käyttää senkään takia, että maut eivät pysy kurissa niissä. Rasioiden kanssa edes sipulit ja tillit eivät ole olleet ongelmana ilman "superpakkailua".


Omavaraisuutemme on vielä alkutekijöissään, vaikka siihen on jo muutama vuosi pyritty. Erittäin hitaasti etenee ja uutta opetellaan se mitä pystytään. Ison osan hitauteen on vaikuttanut tonttimme todella tiivis savimaa. Emme edes lähteneet parantamaan maata, vaan siirryimme suoraan lavaviljelyyn. Myönnettäköön, että se ei todellakaan ollut ainoa syy! Oma puutarhainnostukseni lähti nimenomaan liikkeelle lavoista. Nälkä kasvaa syödessä ja varsinaista lavatarhaamme on rakennettu nyt muutama vuosi. Syksyksi suunnitelmana olisi saada vihdoin kaikki lavat valmiiksi, mutta sen näemme sitten syksyllä miten käy.


Chili


Chili on yksi niistä harvoista asioista joissa olemme täysin omavaraisia. Nämä mielenkiintoiset ja monipuoliset kasvit ovat omasta mielestäni todella helppoja kasvattaa. Toki en puhu nyt mistään villichileistä tai muista erikoisemmista, vaan ihan näistä tavallisista harrastelijoiden suosikeista!

Eri lajikkeita löytyy laidasta laitaan niin tulisuuden kuin värien ja muotojen puolestakin. Kokeilemalla löytyy ne omat suosikit ja chilin siemeniä saa ostettua monista eri kaupoista, niin netistä kuin myymälöistäkin. Netistä tosin löytyy huomattavasti kattavampi valikoima kuin vaikkapa marketista. 

Itse en ole innostunut keskivahvoja tulisemmista chileistä, koska oma sietokyky on vielä lapsenkengissä... Enkä kyllä usko kiinnostuvani edes vuosien päästä, vaikka kauniita ovatkin ulkomuodoltaan. Mitäpä sitä kasvattamaan sellaisia jotka jäisi käyttämättä. Pieneen omavaraisuuteen kun pyritään pienellä viljelyalalla, niin pienetkin alueet on käytettävä tarkoin hyödyksi.


Tämän kauden viljelyyn on valikoitunut paljon meille uusia lajikkeita, mutta myös muutama tuttu ja hyväksi havaittu.

Lista kokonaisuudessaan tässä:

Aji Amarillo
Aji Cristal
Aji Fantasy
Aji Fantasy Sparkly White
Aji Norteno
Aji Pineapple
Champion
Coyote Zan White
Ethiopian Brown
Jamaican Bell
Lemon Drop
Malesian Tomato
Padron
Piispanhattu
Tormenta


Aji Norteno - keskivahva

Tätä viljelimme viime kesänä ensimmäistä kertaa ja se päätyi samantien suosikkeihin! Sato oli runsas ja chilit muhkeita ja suuria. Koon lisäksi myös rapeus ja mehukkuus teki oman osansa suosikkilistalle pääsyssä.


Piispanhattu - mieto

Mielenkiintoisen muotoisia ja tulisuus on leivän päällä sopivan mieto. Omasta mielestäni säilöttynä huomattavasti paremman makuinen kuin tuoreena ja tämän takia pysynee viljelyssä vielä pitkään.


Padron - mieto

Tähän mennessä tämä on suosikkilistan ykkönen! Makua löytyy ja sopiikin ihan loistavasti jalapeno-valkosipulimajoneesin raaka-aineeksi. Taimi oma matalakasvuinen ja varsin kompakti, joten tilaa jää myös muille. Kuitenkin hieman varuillaan saa näiden kanssa olla, sillä noin yksi kymmenestä podista on tulinen.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kaura-ruisnappiset


Viime aikoina olen hurahtanut kunnolla hapanjuuren kanssa leikkimiseen. On tullut kokeiltua paljon erilaisia reseptejä ja sovellettua omia. Osa onnistuu, osa ei. Tässä yksi hyvin onnistunut kokeilu, jonka mausta erottaa hyvin kauran. 

Kaura-ruisnappiset

150 g ruishapanjuurta
5 dl vettä 
10 g siirappia
130 g kaurahiutaleita
50 g kauralesettä
70 g kaurajauhoja
300 g ruislestyjauhoja
30 g runsaskuituisia ruisjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita kaikki muut aineet keskenään, paitsi suola. Anna levätä tunnin ajan ja lisää suola hyvin sekoittaen. Kohota liinan tai kannen alla lämpimässä paikassa 4-5 tuntia. 

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile pötköksi. Jaa taikina 18 osaan ja muotoile palloiksi. Laita pallot leivinpaperilla vuoratulle pellille ja taputtele ohuiksi. Kohota liinan alla 2-3 tuntia ja paista nappiset 250 asteessa n. 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä pieni hetki. Avaa reunat veitsellä kun leivät ovat vielä lämpimiä ja revi leipä auki.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Esipuhe

Hei ja tervetuloa Korpikuusen tilan blogiin!

Olemmekin jo tovin olleet facessa kertomassa elämästämme ja postaamassa siihen liittyviä kuvia. Mutta koska siellä ei oikein ajatuksiaan saa kunnolla tuotua esiin, niin päätin pistää uuden blogin pystyyn.

Blogissa tullaan jakamaan reseptejä, kertomaan omavaraistelustamme, sekä tietenkin suurin osa postauksista tulee koskemaan puutarhan laittoa ja sitä koskevia projekteja. Käsitöitäkin saattaa silloin tällöin vilahdella blogin puolella.

Tällä hetkellä työn alla on etupihan terassin lasitus, joka lisää huomattavasti kasvihuoneen viljelytilaa. Varsinaista kasvihuonettahan meillä ei vielä ole, mutta sekin olisi tarkoitus saada keväällä valmiiksi. Kasvihuoneen virkaa on tähän asti toimittanut kesäkeittiö, joka ei sekään ole vielä valmis.

Ihanaa kevään alkua sinne ruudun toiselle puolelle! :)