sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kukkaloistoa kesältä 2017


Kesän kaipuu ottaa aina toisinaan vallan ja silloin on pakko palata edellisen kesän kuviin. Hyötykasvit ovat minulle se ykkösjuttu, mutta joitakin kukkiakin on kiva puutarhasta löytää. Muutama yksivuotinen on joka vuosi löytänyt tiensä puutarhalta meitä ilahduttamaan. 


Samettikukkia olen itsekin siemenestä kasvattanut torjumaan tuholaisia hyötypuutarhassa ja kehäkukkia terälehtien toivossa. Yllättävän runsaasti niitä saatiinkin kerättyä. Krassia kasvatin myös hyötytarkoituksessa siementen takia ja niistä tehtiin kapriksia pieni purkillinen. Isoköynnoskrassi oli varsin rehevää tapaus ja tulevana kesänä paikan valinta koitetaan tehdä paremmin, jotta saataisiin kaikki irti sen loistosta. 


Viime kesänä teimme vihdoin myös monivuotisille koristekasveille penkit etupihalle. Osakseen ne odottavat vielä täyttöä. Saimme paljon kukkia lähipiiristä ja joitakin ostettiin. Syksyllä piilottelimme muutamia kukkasipuleita multiin ja keväällä näemme mitä sieltä putkahtelee.


Lavatarhan rinteeseen laitoimme myös muutamia kukkia, mutta pääasiassa se on täytetty hyötykasveilla. Viereen on tulossa myös toinen rinne penkki, mutta se on varattuna pelkästään hyötykasveille. Tosin en mene takuuseen etteikö sinne saattaisi eksyä myös muutama koristekasvi...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti