sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Neulemekko


Malli: Novita vähän muokattuna
Lanka: Drops Merino Extra Fine
Langan menekki: 330g
Koko: 110 hieman pidennettynä


Merinovilla on äärettömän ihana materiaali niin käytössä kuin neulottavana. Ei ollut vaikea valita lankoja tähän mekkoon seiskaveikan sijaan. Muutenkaan en halua käyttää muovia sisältäviä lankoja muissa kuin sukissa. Merinossa on kuitenkin ikävämpi puoli ja jokaisen langan suhteen tarkistan, onko lanka mulesing vapaata vaiko ei. Arvannette, että ostoskoriin tarttuu vain varmasti mulesing vapaat langat. Drops on sen suhteen luotettava merkki ja muutenkin kyseisen merkin merinovillat ovat paljon pehmeämpiä kuin monien muiden, joita olen päässyt kokeilemaan.

Tämän mekon teko oli mukavaa ja melko yksinkertaista. Ei ainuttakaan saumaa, mutta reilusti pääteltävää raitojen takia. Yksi sinisistä keristä sisälsi "muutaman" solmun ja suoraan sanottuna siinä meinasi hieman mennä hermot. Onneksi siitäkin päästiin yli ja mekko tuli viimein valmiiksi. Aloitin tekemään tätä kuitenkin jo kauan sitten, mutta inspiraatio katosi loppuvaiheilla ja mekko odotti pitkään puolivalmiina. Viimein se inspiraatio palautui ja kolme tyttöä pääsi kinastelemaan, kuka mekkoa oikein saa pitää päällään. Tämä malli kun istuu aika hyvin myös pienemmille päälle! 


Omavaraisuuteenhan osto langoilla ei varsinaisesti päästä, mutta ainakin omavaraisia ollaan vaatteiden teossa ja se on tällä hetkellä meille riittävä omavaraisuusaste. Aiemmin olenkin maininnut haaveen angora kanien kasvatuksesta. Harmikseni haavetta ei vielä aikoihin päästä toteuttamaan, mutta ajatus omista langoista tulevaisuudessa lämmittää mieltä ja sillä välin osto langoista neulotut vaatteet saavat lämmittää perhettä. Jo pelkästään villaa tuottavan eläimen ostosta on pitkä matka valmiiseen vaatteeseen (tai edes lankaan), mutta toivottavasti joskus vuosien päästä kuitenkin oltaisiin siinä pisteessä.

Uusi työ onkin jo tekeillä ja monta muuta jonottaa pääsyään puikoille. Aiheen äärelle pääsemmekin toivottavasti siis piakkoin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti