lauantai 6. heinäkuuta 2019

Heinää


Vihdoinkin ollaan siinä tilanteessa, että omasta maasta saadaan pupuille ainakin kesän heinät ja ehkä jopa syksyllekin asti riittää. Tontti kaupassa mukana tullut pelto on ihan pienen pieni, mutta siltikin heinää tuntuu tulevan ihan valtavasti! Ainakin peltopläntin kokoon nähden määrä tuntuu isolta ihmiselle, joka ei ole ikinä päässyt heinähommia tekemään.

Puput sen sijaan vähenevät, sillä kaksi muuttaa ystävälleni yksin jääneen pupun seuraksi. Sekin pupu on meiltä muuttanut aikoinaan. No toinenhan tässä lähipäivinä jo muuttikin, mutta Taavetti odottaa vielä ensin kastrointia joka tapahtuukin jo tiistaina. Sen jälkeen se asustaa meillä vielä jonkin aikaa ja sitten muuttaa kahden neidon kaveriksi.

Olemme näistä pupuista luopuneet, koska ne eivät ikinä saaneet meillä aikaan jälkikasvua useista yrityksistä huolimatta. Hieman turhaltahan se tuntuu viedä kastroitavaksi urosta, joka ei saanut kahta eri naarasta ikinä tiineiksi! Mutta eipä sitä voisi kuvitellakaan laittavansa kastroimatonta urosta kahden naaraan joukkoon, varsinkaan kun ne ovat jo liian vanhoja ensisynnyttäjiksi.



Myös toinen poitsu menee samaan aikaan kastrointiin. Tiitus ei myöskään saanut naarasta tiineeksi ja enää ei jaksaisi ostaa uutta naarasta turhaan. Eli ensin saisi meille muuttaa uusi uros ja mielellään sellainen, josta jo jälkeläisiä löytyy. Tiitus saisi sitten tämän morsiamesta kaverin, mutta tämä ei nyt taida ihan tämän vuoden puolella toteutua.

Harmikseni pitää todeta, ettei meidän ärhäkkää puputyttö Piinaa taida uskaltaa laittaa Tiitukselle kaveriksi toipumisen ja tarpeeksi pitkän varoajan jälkeen. Onhan tuo sen verran vanhakin, ettei tiedä kuinka kauan siitä seuraa olisikaan.. Ärripurri ei ole kovin miellyttävää seuraa reviirillään, mutta sen ulkopuolella ihan kelpo kani!

Kuitenkin tällä hetkellä katse siintää angoroissa ja todennäköisesti ensimmäisenä hankintaan päätyy uros, joka saisi väriltään olla valkoinen ps tai luonnonkeltainen. Vielä en ole osannut päättää kumman haluaisin mieluummin, mutta todennäköisesti siinä päätöksen tekee tarjonta. Heti sopivan yksilön löytyessä pitää tarttua tuumasta toimeen, tilaa kun nyt löytyisi useammallekin! Mutta haaveilut sikseen ja pihalle jälkeen tonkimaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti