keskiviikko 29. elokuuta 2018

Tomaattihuone


Tomaattihuone näyttää lähinnä viidakolta. Vähän turhan täyteen tupattuna tomaatteja joutuu hieman väistellä kulkiessaan. Kasvihuoneen käyttöönottohan keväällä hieman viivästyi ja se näkyy nyt sadon ajoittautumisessa. Muutamia tomaatteja on kasvihuoneestakin kerätty, mutta pääasiassa avomaalta on satoa tullut. Kuitenkin hiljalleen alkaa siellä täällä kasvarissakin näkyä pientä punertumista, joskin latvamätää on melko paljon myös näkyvissä. Avomaalla sen sijaan alkaa olla merkkejä enemmänkin rutosta, mutta peukkuja pidän pystyssä, ettei se vie koko satoa... Saapa nähdä miten käy. Harkinnut olen myös tomaattien keräämistä sisälle kypsymään, josko se estäisi ruton leviämisen tomaatteihin? Ja alkaahan ne yötkin jo viilenemään.



Viime viikolla haimme käytetyn oven kahvipaketilla kasvihuonetta varten. Oven pinta on hieman elämää nähnyt, mutta käyttötarkoitukseensa parempi kuin hyvä. Kunnon löytö etten sanoisi! Jätimme vielä pressut ovea vasten roikkumaan, sillä tarvitsisimme kaksi pientä ikkunaa, jotta kasvihuoneen saisi rakennettua loppuun asti. Joudumme varmaankin tilata uudet lasit valmiisiin aukkoihin, kun sopivia ikkunoita ei ole vielä kävellyt vastaan. Pientä toivoa olen pitänyt yllä, mutta tuskin tulen oikean kokoisia kuitenkaan löytämään. Vanhoja isoja ikkunoita kuitenkin vielä varastossa on, mutta niiden leikkaaminen on ollut sen verran toivotonta, ettei siihen varmaankaan kannata enää lähteä. 


Kasvihuone on täyttynyt raakileista paljon suuremmalla määrällä kuin osasin odottaa! Pessimistinä oletin tämän vuoden sadon olevan vain vähän parempi kuin aikaisemmat melko epäonnistuneet kokeilut. Mutta onnekseni näin ei olekaan. Osa taimista notkuu muhkeista ja herkullisen näköisistä tomaateista, osassa taasen yhdessä tertussa on pitkä rivi kirsikkatomaatteja! Mikä ihana näky viljelijää aina ovella odottaakaan, voiko vaivasta parempaa palkkiota saadakaan? :)

Vaikka tuntuu kovin syksyiseltä ja tyhjältä kasvimaalla, niin silti satoa on vielä kerättävä ja säilöttävä valtavia määriä. Perunat on vielä maassa, eikä varsiakaan ole katkottu! Sekin pitäisi nyt ensimmäisille tehdä. Punajuuret ovat kasvaneet nopeaan tahtiin ja näyttäisi siltä, että toinenkin satsi saadaan säilöttyä. Ensimmäisen erän jälkeen näytti siltä, että vain pieniä on enää tulossa. Onneksi olin väärässä! Purjoja on paljon, kehäkukan terälehdetkin pitäisi kerätä ja kuivata. Härkäpapujakin on vielä kasvimaalla ja herneet aloittivat uuden satokauden. Tekemistä riittää niin sadonkorjuussa, kuin kasvimaan valmistelussa talvea varten. Istutettavaakin vielä on! Ja mikä parasta, kaikki on aina kotiin päin. Kaikesta tekemisestä puutarhassa on jotain hyötyä. Ei aina meille ihmisille, mutta hyönteiset ovat myös tärkeä osa puutarhaa. Ja kyllähän toivottu surina kasvimaalla saa hymyilemään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti