perjantai 31. elokuuta 2018

Hedelmäkuja nyt


Aiemmasta postauksesta pääset näkemään hedelmäkujan lähtökohdan. Tällä hetkellä kujalla näyttää osakseen melko rehevältä. Monia yksivuotisia kasvejakin on laitettu paikkaamaan tyhjiä kohtia, kunnes saamme hankittua enemmänkin monivuotisia. Päädyimme siis hieman hidastamaan projektin valmistumista ja vähän hillitsemään rahan kulutusta kylvämällä yksivuotisia joukkoon. Sekä tietenkin pelivaraa saatiin näin suunnitelman muutoksia varten. Ratkaisu oli hyvä ja oikein mukava satokin saatiin hedelmäkujalta varsinkin kesäkurpitsasta. Perunat vielä nostamatta, mutta ihan lupaavalta on kaivelut näyttäneet, vaikka alkuun ei siltä tuntunutkaan. Kujalle laitettiin pienelle alalle sinistä 'Blue Congo' perunaa, joka onkin viime vuodelta jo tuttua. Maukas jauhoinen peruna, joka on vielä värinkin puolesta terveellinen!



Puita ja pensaista on tullut aika reippaasti lisää edellisestä päivityksestä. Tällä hetkellä päärynöitä edustaa 'Siska' ja 'Lada', omenoita 'Suislepp', 'Pirja', 'Borgovskoje' ja 'Solnyshko'. Luumupuita on toistaiseksi yksi kujalla ja sekin siirretty omalta pihalta ja toinen vielä odottaa siirtoa. Siirretty on 'Sinikka' ja näyttää siltä, että se on tykännyt paljon siirrostaan huonosta maasta parempaan ja näin toivottavasti käy toisellekin. Siirtoa odottava on 'Kuokkala' ja sekin näyttää todella kärsineeltä meidän ihanasta savimaasta. Mutta jospa saataisiin muutaman vuoden päästä niistäkin satoa, kun pääsevät parempiin oloihin. Epäilen kuitenkin, että ovat melko taantuneita ja satoa jos joskus tulee, joutuu odotella vähän enemmän kuin muutaman vuoden. Pidetään kuitenkin peukut pystyssä!




Polku on alkanut hieman jo muotoutua. Tuulenkaadot pääsivät esittämään pihalaattoja ja välit katettiin koristekatteella. Ajatuksena oli kujalle hämyinen ja metsäinen tunnelma. Siihen ei oikein betonilaatat olisi sopineet, niinpä päädyttiin kokeilemaan miten puusta sahatut laatat tässä toimivat. Myös koristekatteen hinta vaikutti valintaan, että se ei olisi ainoa materiaali, vaan hieman pitäisi kustannuksia jakaa. Ja mikä tulisikaan halvemmaksi kuin tuulessa kaatuneet puut! Omaan silmään se näyttää melko kivalta. Kestävyys tuskin on kovin suurta luokkaa, mutta uusiminen ei kovin suuri homma ole. Ainoa mikä tässä valinnassa mietityttää on käytännöllisyys. Miltä näyttää esimerkiksi keväällä, jos tippuneita lehtiä ei saa kunnolla haravoitua käytäviltä? Ajan kanssahan se selviää, mutta vähän jännityksellä odotan miten käy. 


Pienempiä polkuja joutuu varmasti puiden kasvaessa hieman siirtelemään ja muokkailemaan, mutta saavat nyt olla niin pitkään paikoillaan, kunnes tulee oikea tarve siirrolle. Metsämansikkamatto on haaveena kasvien pohjalle ja polkujen viereen. Melko nopealla tahdilla ne näyttävät tulevankin, sillä muutama taimi ostettiin, ja rönsyjä on nyt jo ympäriinsä ihan valtavat määrät! Näitä joutuukin varmasti usein karsia vääristä paikoista pois. Toivottavasti niillekin löytyy sitten ottajia :) 




Maakellari sai viimeinkin päälleen jo osakseen peittävän multa kerroksen. Aikamoinen rytökasa sinne kankaan alle jäikin. Tarkoituksena olisi keksiä pian, mitä rinteeseen haluaisi istuttaa, jotta ehtisivät hieman juurtua ennen talvea. Pelkään, että sulamisvedet huuhtovat kaikki mullat jyrkästä rinteestä alas keväällä! Luulisin kuitenkin, että kasvien juuret pitäisivät mullan paremmin paikoillaan. Mutta aikaahan ei enää paljoa ole juurtumiselle.. Ja päätöksen tekemisen vaikeus ei ainakaan auta asiaa! Ehkä sitä kuitenkin edes jotain saa istutettua, jos ei muuta niin mansikat ovat taas pullollaan rönsyjä, vaikka tarkoituksena olikin ne poistaa ennen juurtumista. Arvaatte varmaan, ettei siinä onnistuttu..


Niin paljon tehtävää ja niin vähän aikaa, eipä auta kuin lähteä hommiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti