keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Vehnätortillat


Tortillojen teko on oikeasti helppoa, eikä niihin tarvita kuin muutama aine, jos täytteitä ei lasketa! Maku on aivan erilainen kuin kaupasta ostetuissa. Ja tämä kuvassa näkyvä kasa on myös aika paljon halvempi, vaikka melko edullisia valmiitkin ovat. Aikaa näiden teko vie, mutta lopputulos palkitsee, varsinkin kun osan täytteistä saa hakea omalta pihalta! 

Vehnätortillat

5 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 dl vettä
½ dl rypsiöljyä

Sekoita jauhot ja suola keskenään, lisää vesi ja vaivaa yleiskoneella lähes tasaiseksi. Lisää öljy ja vaivaa hetki, kunnes taikina on kunnolla tasainen ja sileä. Anna taikinan tekeytyä noin puoli tuntia ennen kaulimista ja paistamista.
Jaa taikina 6-8 osaan ja kauli runsaan jauhon kera pyöreiksi ohuiksi lätyiksi. Paista kuivalla paistinpannulla molemmilta puolilta hetken aikaa. Varo polttamasta tortilloja.
Tarjoile lämpiminä esimerkiksi salaatin, riisin, lihan ja kastikkeiden kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti